Kävi kerran niin..
Lähdin keskus-sairaalasta kotiin juuri kuultuani etten tule koskaan parantumaan ja elämään normaalia elämää.
Sairaalan käytävällä kaivelin kännykkää laukustani soittaakseni ja kertoakseni tästä läheisille. Olin melkein pääovien kohdalla ja huomasin, että vanha mies tuli sisään vaimo pyörätuolissa en ihan kerennyt avaamaan ovea ja auttamaan. Mies katsoi minuun mittailevasti ja isoon ääneen sanoi jotain tyyliin -Joo, just tollanen itteensä täynnä oleva ihminen, luulee olevansa parempi kun muut.. ja lisäsi siihen vielä kommentin ulkonäöstäni..
Tämä kaikki vain sen takia miltä näytin.
Menin tilanteesta ihan lukkoon. Kun pääsin pihalle teki mieleni palata sisälle ja sanoa, että herra taitaa olla paremmassa terveydentilassa kuin minä. Enkä minäkään arvostele häntä.
Olen myös joskus kipupoli-käynneilläni saanut kuulla lääkärin suusta, että mikäs hätä minulla kun olen nuori ja nätti.
Niin mikäs hätä.. en pysty ymmärtämään, että miten mun ulkonäkö liittyy mihinkään. Se että mikään kaulasta alaspäin ei toimi normaalisti.
Ihan kuin ulkonäkö parantaisi sen mitä on leikkauksissa sössitty.
Ainoa asia mihin voin vaikuttaa on miltä ulkoisesti näytän. Elämä on vain helpompaa kun edes meikeillä, hiuksilla ja pukeutumisella voin tuntea olevani kuin muut.
Rose Shock kirjoitti myös aiheesta (todella hyvä kirjoitus) ja sanoi, että jos ihminen parantuisi pelkällä nätillä naamalla niin eikö sitä kannattaisi tehdä sitten kauneusleikkauksia kaikille sairaille ihmisille.
Itsellä ulkokuori toimii myös suojana ja turvana koska silloin ihmiset ei sääli tai edes tiedä sairaudestani.
Minä tulen loppuun asti meikkaamaan ja ehostamaan itseäni. Oli se loppu sitten milloin tahansa.
Jos vaipuu itsesääliin tai antaa sairauden viedä mukanaan niin se on minusta yhtäkuin loppu.
Joten näiden kokemuksien pohjalta en enää katso vain ihmisen ulkoista olemusta, koska kukaan ei voi tietää toisesta mitään pelkän ulkonäön perusteella.
XOXO Babs
Tää on niin totta. Ikinä ei kenenkään ulkonäön perusteella voi tietää, millainen persoona on oikeasti kyseessä ja miten kohtelee toisia, mikä lienee elämässä tärkeintä. Ja koskaan ei tiedä mitä tuskia on upean ulkokuoren takana. Sitä paitsi henkilökohtaiset helvetit ei ole vertailukelpoisia, eikä voi ajatella niin, että no mikäs hätä sulla, kun oot nätti/rikas/nuori/whatever... Stereotypiat ylipäätään on ärsyttäviä, vaikka tokihan nekin jostain on syntyneet, joku niille on antanut aihetta, mutta yksilö on aina yksilö.
VastaaPoistaMä olen superterve suhun verrattuna, mutta luulen, että jos olisin sun tilanteessa, niin mäkin yrittäisin itseni laittamisella sekä piristää itseäni että piiloutua toisten sääliltä. Yrittää näyttää normaalilta ja todella terveeltä. Ainakin itsellä tää toimii pienemmässä mittakaavassa jo näin, mitä huonommin menee ja enemmän vastoinkäymisiä elämässä, sitä nätimmäksi laitan itseni, koska se oikeasti NOSTAA mielialaa ylöspäin. Toki voin laittaa itseäni hyvinäkin aikoina, mutta huomaan sen selkeästi, että tällä hetkellä kun on hyvä hetki, en jaksa joka päivä panostaa niin paljon, mutta muutama vuosi sitten raskaina vuosina tein joka päivä tarkan meikin ja laitoin itseni hyvännäköiseksi, että oli edes joku asia joka nostaa yli päivän murheiden. Niin se vaan menee, ei ehkä kaikilla, mutta kun on annettu luonne, joka romahtaa vain harvoin, niin sisulla sitä maalaa itselleen naamaan paremman päivän silloin kun on tarve :)
Voi, ihanan pitkän kommentin kirjoitit <3. Hienoa kun muutkin osaavat avautua aiheesta. Vaikka onkin kamalaa, että olet joutunut kokemaan tämän saman, niin silti kiva kun meitä "sieluntovereita" on muitakin. Samassa botskissa mennään!! :)
Poista