Jos en tee jotain niin mietin, että pitäisis tehdä. Kaikki keskeneräiset projektit ja tekemättömät työt pyörii mielessä. Jos niitä ei ole niin aivan varmasti keksin.
Teen asioita pahan päivän varalle. Jos huomenna onkin sade päivä niin on äkkiä tehtävä pihahommia, että voin sitten olla hyvällä omallatunnolla sisällä kun sataa.
Jos aamulla en ole pahoinvoiva teen kaikki asiat heti aamusta, jos satunkin olemaan pahoinvoiva illasta. Sama pätee kipuun.
Ostan näin itselleni hyvän omantunnon.
Ihan kuin en saisi olla sairas..
Vaadin itseltäni aivan liikaa, enkä jotenkin pääse sinuiksi asian kanssa olla armollisempi itselleni.
Ajattelen, että mitä jos tämä vointini pahenee.. sitten en enää voi tehdä. Joten rääkkään itseäni ja vien välillä itsestäni kaikki mehut ja viimeisetkin energiat tekemällä.
Ihan kuin olisi synti olla vaan ja antaa kropalle lepoa ja aikaa.
Esimerkki
Saatan olla esim pihahommissa, tulee huono olo. Käyn oksentamassa ja jatkan töitä.
Miksi???!!!
Saanko sen enempää hyväksyntää?, Rahaa?, Rakkautta?,
Olenko silloin ansainnut paikkani tässä yhteiskunnassa?
Olen aina ollut kova tekemään töitä ja kun nyt en enää tee kuin keikkaluontoisesti töitä ja joudun sairastaan, olen tässä entistä pahempi.
Nytkin olen kuumeessa niinkuin viimeiset kolme viikkoa. Silti pitää riehua. Ihan kuin aika loppuisi kesken..
Miten sitä oppisi? Päästämään irti edes vähäsen..
XOXO Babs
Mä en tiedä, miten sitä oppii, mutta mä jotenkin yhtäkkiä opin tossa vajaa kolme vuotta sitten. Se vain naksahti kerran päässä, kun istuin mun tädin mökin laiturilla. Ja mulle se on kans outoa, kun teen siis tosi paljon töitä, viimeiset liki kuus vuotta on paahtanut kahta työtä ja nytkin menossa 18 päivän työputki. Ja vaikka meillä kotona on monesti kaaos ihan siksi, kun en ehdi täällä olla tarpeeksi, niin silti on aina puuhattava kotonakin kolmea asiaa yhtä aikaa. Tyyliin kun olen tässä koneella, niin samalla kokkaan ja tiskaan ja pyykkikone pyörii ja imuri odottaa tossa eteisessä, että vaihdan siihen ihan just pölypussin. Koko ajan pitäis tehdä. Ja tottahan se onkin, että eihän tätä elämää ihan mitään tekemättä voi elää.
VastaaPoistaMutta silti, jotain naksahti päässä silloin kerran. Olen sen jälkeen oppinut olemaan, siis vain olemaan, edes välillä. Joskus vietän kokonaisen löffäpäivän, koska se tekee niin hyvää. Tai nykyään osaan jopa olla sairauslomalla, kun olen sairas. Vedin tuossa yhteen väliin monta vuotta töissä ilman päivääkään sairauslomaa, vaikka välillä keikuin kuumeessa töissä nojailemassa lavoihin, kun tuntui, etten nyt pysty purkaan...Jossain tajunnan rajamailla, mutta yrittää piti. Mutta ei enää, nyt haen saikkua, silloin, kun sitä oikeasti tarvii. Vaikkakin kun jouduin alkuvuodesta yli kolmen viikon saikulle, niin meinasin tulla hulluksi kotona, kun olen tottunut tekemään töitä ja harrastamaan. Että ymmärrän kyllä, että vaikka oot sairas, niin tekee mieli touhuta tai muuten tulee outo olo. Mutta silti, ei pitäisi varsinkaan yli kropan rajojen mennä, vaan levätä, kun sä olet ihan virallisestikin saanut luvan levätä :) Mutta ehkä sitä henkistä ja fyysistä lepoa voi harjoitella pitämällä vaikka sen yhden löffäyspäivän joskus ihan vakaalla päätöksellä, niin ehkä sitten oppii antaan periksi myös muulloin, jos kroppa tai mieli sitä huutaa :)
Postaukseni aiheesta, jos kiinnostaa (ei siinä tosin mitään oppeja jaella :D ): https://marrasthetics.wordpress.com/2013/07/15/a-human-being-not-a-human-doing/comment-page-1/
Heips! Joo kävin tsekkaamassa postauksen. ASIAA! Peukku siitä. <3 Itse olen vielä kaiken tämän "hyvän" lisäksi perfektionisti joten I'm a lost case! :D
VastaaPoista